Miksi siviilivihkiminen?

Meistä kumpikin on lapsena kastettu evankelisluterilaisen kirkon jäseniksi ja olemme saaneet enemmän tai vähemmän kristillisen kasvatuksen. Tapakristillisen on varmaankin sopiva sana. Meidän kotona on kyllä puhuttu taivaasta ja Jumalasta, on juhlittu joulua ja pääsiäistä ja niin edelleen. Meillä ei kuitenkaan ole koskaan rukoiltu sen kummemmin eikä käyty kirkossa muuten, mitä nyt koulusta sinne vietiin. Kun piti ilmoittautua riparille, minä ilmoitin etten mene. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Lopulta äitini sai minut lahjottua sinne ja kävin rippikoulun. Sanoin ottavani Jumalan uskon, vaikka en tarkoittanut sanomistani. Sulho on myös käynyt rippikoulun aikanaan.

Molemmat meistä on eronnut kirkosta täysi-ikäisenä. Itse olisin eronnut jo ennemmin, mutta koska äitini on seurakunnalla töissä, hän ei antanut lupaa (se ei olisi kuulemma näyttänyt hyvältä, huoh...). Erosin sen takia, koska en usko kirkon sanomaan. En halua kuulua johonkin, mihin en usko. Sulho ei usko myöskään, mutta häntä huolettaa enemmän kirkollisveron maksaminen. Tässä kohtaa sanon, että mielestäni uskonnoissa ei ole mitään väärää, enkä yritä sanoa oman vakaumukseni olevan ainut ja oikea. Jokainen tekee ja uskoo siihen mitä oma sydän sanoo <3

kuva

Pari vuotta sitten haaveilin kirkollisesta vihkimisestä ja liityinkin jopa hetkeksi takaisin kirkkoon (kauaa en tosin viihtynyt, sillä en pystynyt huijaamaan itseäni). Olisin todella kovasti halunnut vihkimisen Tampereen tuomiokirkossa. Kyllähän kirkkohäät ovat todella hienoja ja mahtipontisia tapahtumia. Sulhanen on sanonut, että voisi kyllä liittyä kirkkoon häiden ajaksi jos minä niin toivoisin. Lisäksi hän on sanonut, että hän voisi kastaa mahdolliset tulevat lapsemme, koska niin on tapana tehdä. Eieiei!!!! Ehkä minä olen vähän vastarannan kiiski, kun en "halua noudattaa perinteitä", mutta tuntisin itseni todella tekopyhäksi. Ja kyllä minua häiritsisi puheet Jumalasta omissa häissäni (saatika sitten rukoukset oman lapseni pään päällä!)

Siispä meille tulee siviilivihkiminen. Meille avioliitto merkitsee sopimusta jakaa loppuelämämme toistemme kanssa. Me haluamme solmia tämän sopimuksen Suomen valtion ja lain edessä. Emme Jumalan edessä, koska me emme usko Jumalaan. Tarkoituksemme oli alun perin järjestää vihkiminen juhlapaikalla, koska olisihan se ollut maistraattivihkimistä juhlavampi tilaisuus. Olisimme myös halunneet, että kaikki vieraat olisivat päässeet todistamaan kun sanomme "Tahdon." Nyt tätä hetkeä todistaa vain muutama ihminen, mutta minulla on itseasiassa ihan hyvä fiilis siitäkin. Jotenkin tuntuu nyt siltä, ettei sitä hetkeä tarvitsekaan päästä todistamaan muut kuin ne kaikkein läheisemmät ihmiset. Juhliin tulee sitten muut, kenen kanssa haluamme tuoretta avioliittoamme juhlistaa.

kuva

Siviilivihkimisen maine on pitkään ollut vähän sellainen "kakkosluokan häät" -tyyppinen. Onneksi asenteet on muuttumassa, etenkin kun juhlapaikkavihkiminen yleistyy koko ajan. Mutta vaikka menemmekin maistraatissa naimisiin, teemme saman lupauksen kuin juhlapaikalla tai kirkossakin (lukuunottamatta sitä Jumalan silmien edessä kohtaa). Vaikka tämä asia jakaakin morsiamet kahtia, olen iloinen siitä, että hääblogien maailmassa tätä kahtiajakoa ei niin vahvasti huomaa. Morsiamet (ainakin minun käsittääkseni) pystyvät samaistumaan toisiinsa, vaikka avioliitto solmittaisiinkin eri tavalla. Itse toki olen kiinnostunut blogeista, joissa mennään siviilisti naimisiin, mutta ihan yhtä lailla luen blogeja joissa on kirkollinen vihkiminen. Tärkeämpään rooliin nousee häiden suunnittelu ylipäänsä ja se, että saan seurata muiden morsianten matkaa avioliittoon ja jakaa omani (sulho kun ei kauaa jaksaisi häähössötystä kuunnella).

Oikein hyvää ja aurinkoista juhannusta muille morsiamille <3 Ja arvaktaapas muuten mitä, me mennään tänään katselemaan mahdollista juhlapaikkaamme, siitä lisää sitten myöhemmin. Ja ainiin, olemme olleet tänään sulhon kanssa kolme vuotta yhdessä :)