29. toukokuuta 2014

Kihlajaislahjat

Kirjoitinkin aikaisemmin pienistä kihlajaisistamme. Vieraita oli yhteensä 6 + 1 koira. Olimme ihan äimänä siitä, kun meille haluttiin antaa lahjoja. Emme todellakaan ajattelleet, että olisimme lahjoja tarvinneet tai että kihlajaiset ylipäätään olisivat lahjan arvoinen juttu. Häät kun kuitenkin ovat  se isompi juttu. Ajattelin kuitenkin näyttää blogin puolella, mitä saimme lahjaksi.


Olen superrakastunut tuohon kahvipurkkiin! Se on Pentikin Kokki kahvipurkki, jota toivoin kun lahjatoiveita kyseltiin. Olenkin pitkään haaveillut puukantisesta posliinisesta kahvipurkista, mutten ikinä kuvitellut saavani näin hienoa.

Iittalan Teemaa meillä ei ole aikaisemmin ollut. Ajattelin yhdistää näitä sinisiä keltaiseen (joita saa käytettynä). Sininen itsessään on vähän synkkä ja sinivalkoinen taas hieman tylsä. Sinikeltaisesta tulee taas Rauman Lukon värit :D


Meitä käytettiin Ikeassa ja saimme valita mitä itse tarvitsimme. Pienen pienelle parvekkeellemme otimme pari tuolia ja olkkariin löytyi uudet verhot ja lamppu.


Lisäksi saimme uuden kameran. Olemme tarvinneet uutta kameraa ja päädyimmekin tällaiseen vesitiiviiseen. Tämän voi sitten ottaa mukaan Rodoksella rannalle ja vesipuistoon. Matkaan lähdemme ensi viikolla, kivaa! Reissusta voi lukea sitten toisesta blogistani lisää, jos matkailu kiinnostaa.

6 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3