22. syyskuuta 2014

Jatkot

Kirjoitin vähän aikaa sitten hääjuhlamme ohjelmasta. Juhlan kestohan ei ole sen enempää kuin neljä tuntia - klo 18.00-22-00. Tuossa ajassa ehdimme ruokailla ja kahvitella, ja muutakin ohjelmaa siihen mahtuu. Tämä aikataulu lyötiin lukkoon siinä kohtaa, kun kutsut tilattiin kesällä. Emme halunneet tätä pidempää hääjuhlaa. Olisi pitänyt keksiä lisää ohjelmaa tai mahdollisesti oikein tanssia, ja tanssihäät ei ole se mitä me häiltämme haluamme. Meille jäi kuitenkin auki kysymys jatkoista jossain muualla. Itse olisin ihan hyvin voinut mennä sulhon kanssa kaksin hotelliin jo heti häiden jälkeen. Sulho taas halusi ehdottomasti jatkot, koska ilta on nuori vielä kymmeneltä. Itsekin aloin jatkoidealle lämpenemään pikkuhiljaa, mutta käytännössä asia olikin hieman hankalampi.


Hääyöhotellimme on Ilves, joten halusin jatkoille myös Ilveksen Bar&Nightiin. Ongelma oli kuitenkin se, että kyseiseen k-22 paikkaan ei kaikilla vierailla riitä ikä. Kaksi vierasta ovat alaikäisiä, ja he saavat (valitettavasti) lähteä kotiin tai omille menoilleen tuossa vaiheessa. Vaikka me kaikki vieraat mukaan jatkoille kuinka haluaisimmekin, niin alaikäisiä emme voi mihinkään puhua. Eikä minun mielestäni meiltä edes voi sellaista olettaa. Lisäksi vieraslistallamme on yksi 18- ja yksi 20-vuotias. Heidän ikänsä ei myöskään riitä tuohon Ilveksen k-22 rajaan, mutta heidät on kuitenkin laillista päästää sinne ja heille on laillista myydä alkoholia. Olisi mielestäni epäreilua näitä vieraita kohtaan, että heidät jätettäisiin ulkopuolelle jatkoista, kun heillä ikä moniin muihin ravintoloihin kuitenkin riittää. Sulho soitti Ilvekseen tänään asiasta ja sieltä toivotettiin meidät oikein tervetulleiksi. Hyvä siis näin, päästään jatkoille sinne minne haluan ja kaikki täysikäiset halukkaat vieraat pääsevät mukaan. Emme edes tiedä, että moniko vieras mukaamme jatkoille lähtee. Toivottavasti mahdollisimman moni :)

Juhlan loppumisen ja jatkopaikan aukeamisen väliin jää tunti aikaa. Meillä menee tuossa kohtaa aikaa siihen, että siivoamme juhlapaikalta omat tavaramme. Sen jälkeen hurautetaan autolla hotelliin, jossa vaihdan sitten jatkomekon päälleni.


Vaatetuksesta vielä sen verran, että jatkoille lähdettäessä pitkä puku vaihtuu lyhyeen, joka siis alun perin hankittiin hääpuvuksi. Kengätkin ehkä vaihtuu niihin, joissa on blingiä. Koruja en kuitenkaan ala vaihtamaan ja pitkän puvun kanssa käytettävä vyö tulee lyhyenkin kanssa (sitähän pukua varten se vyö on hankittukin). Kimppu jää tässä vaiheessa viimeistään pois ja voin itse kanniskella laukkuani. Lisäksi minulla on pitsiselkäinen neuletakki hankittuna lyhyen mekon kaveriksi.


Puku kaipaa vielä kavennusta, täytyy mennä käymään anoppilassa hoitamassa asia. Eihän tässä ole kuin kaksi ja puoli viikkoa häihin aikaa :D Mutta onneksi jatkoasia on nyt selvitetty. Nyt alan jo tosissaan jännittää ja odottaa hääpäivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3