5. marraskuuta 2014

Hääpäivän aamu

Olemme saaneet tällä viikolla hääpotretit sähköisesti! :) Ensi viikolla saamme paperikuvat ja loputkin hääkuvat sähköisesti. Voin siis vihdoin alkaa kertoa häistä tarkemmin ja ajattelin nyt aloittaa hääviikolla ja hääpäivän aamulla.

Hääviikosta ja hääpäivän aamusta ei ole oikeastaan lainkaan kuvamateriaalia, joten kirjoitan niistä nyt samalla kertaa. Olin koko hääviikon ihan äärimmäisen stressaantunut, enkä edes muista kunnolla mitä silloin tapahtui. Hoidin asioita ja koitin käydä koulua. Alkuviikosta luvattiin, että perjantaina saataa kaatamalla, joten panikoin sitä. Onneksi ennusteet kuitenkin muuttuivat, eikä perjanaina lopulta satanut kuin ajoittain vähän. Torstaina oli onneksi päivällä vapaata, mutta iltalukiossa oli yksi tunti. Se tunti tuntui oikeasti ihanalta. Olin koko päivän juossut ostamassa viimeisiä hankintoja ja varmistellut, että kaikki on kunnossa. Pää oli niin täynnä hääjuttuja, että oli lähinnä helpottavaa päästä kuuntelemaan lakiteitoasiaa ja saada päätä tyhjäksi kaikesta häihin liittyvästä.

Häitä edeltävä yö vietettiin ihan kotona yhdessä. Itse en edes tiedä, että miksi häitä edeltävä yö pitäisi viettää erillään. Onko se vain kiva perinne vai liittyykö siihen jotain taikauskoa...? Jokatapauksessa me halusimme nukkua ihan kotona yhdessä, sillä emme saa muuten kunnolla nukuttua :D (!) Bestmankin oli tullut meille yövieraaksi, sillä hän opiskelee toisella paikkakunnalla.

Vaikka olin ollut koko hääviikon todella stressaantunut, heräsin hääpäivän aamuna iloisena ja tyynen rauhallisena. Kaasokin ihmetteli minut nähdessään, että miten voin olla noin rauhallinen, onhan tänään sentään hääpäiväni. Onneksi bestman tiesi paremmin, että kun asiat oli niin hyvin hoidettu, ei ollut syytä paniikkiin :)

Hääpäivän aamu ja aamupäivä menivät suunnilleen näin:
  • Herättiin joskus siinä seitsemän jälkeen. Käytiin suihkussa ja syötiin aamupalaa.
  • Yhdeksän maissa auto oli pakattu. Olli ja bestman lähtivät hakemaan toista kaasoa ja kukkia, jonka jälkeen he hakivat minut kotoa
  • Kymmeneltä mentiin koristelemaan juhlapaikalle. Kaitaliinat oli viety paikalle aikaisemmin ja kattaukset oli tehty, joten hommaa ei ollut kauheasti. Koristelut oli tunnissa hoidettu.
  • Klo. 11.30 minulla oli kampaaja, jonka jälkeen oli meikki. Sinä aikana kun olin kampaajalla, oli kaasolla oma meikki ja Ollilla sulhasen ehostus.
  • Meikin jälkeen söin Mäkkärissä nugetteja (yök), sillä jotain nopeaa oli syötävä, ja sitten lähdettiin hotellille (kaasot olivat siellä jo). Hääpuku päälle, kynsien lakkaus, huulipunaa ja hajuvettä. Sitten oltiin valmiita lähtemään maistraattiin. Tässä kohtaa jännitti todella paljon. Vihkimisestä kirjoitan sitten, kun saadaan valokuvaajalta kuvat :)
Maistiainen potreteista, Kuva Petra Vii Photography - ethän kopioi ilman lupaa
Meikki, kampaus, kimppu sekä sulhanen

 Kuvaa päivällä hotellihuoneen ikkunalta. Kivat näkymät hääyölle. Onneksi en tiennyt kampauksessa ja meikissä, että oli vähän sadellut. Kun lähdimme hotellilta, oli jo ihan kuivaa :)

Seuraavana vuorossa hääpäivän kulusta potretit! Hyvää keskiviikkoiltaa kaikille :)

2 kommenttia:

  1. Lueskelin blogiasi tässä unelmoidessani omista häistäni jotka ovat helmikuussa :) Juuri tuli uutinen siitä, kuinka ihmiset nykyään lähettää valokuvat ym ainoostaan sähköisesti ja mummot on sitten ihmeissään niiden muistitikkujen ym kanssa. Meidänkin häistä tullaan teettämään siis digikuvat paperille niinkun näköjään teiänkin :) Mä oon kanssa miettinyt tuota, että pitääkö hääyö viettää erillään? Kai se on joku vanhan jäännös, kun ennenhän se hääyö on kai ollut vasta se parin ihkaensimmäinen yö yhdessä. Jotenkin pyritään vissiin niitä aikoja imitoimaan.. Onnellista jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluttiin laittaa sukulaisille se hääkuva ihan perinteisesti, voi sitten mummut vaikka laittaa sen kirjahyllyn koristeeksi :) Kiitos paljon!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3