3. marraskuuta 2014

Mikä ei mennyt täydellisesti?

Otsikko on ehkä vähän harhaanjohtava, sillä mielestäni hääpäivä oli kokonaisuudessaan täydellinen. Tämäkin riippuu paljon siitä, mitä täydellinen tarkoittaa ja miten asennoituu niihin pikkujuttuihin, jotka eivät ehkä mene ihan suunnitelmien mukaan. Itse yritin asennoitua niin, että tapahtuu mitä kommelluksia tahansa, niin päivä on täydellinen. Aina häissä tulee jotain yllättävää tai vasta häissä huomaa, että jonkun jutun olisi voinut hoitaa paremmin. Meillä näitä asioita oli hyvin vähän, mutta kirjoitan niistä vähistä tässä postauksessa.

Kynnet

Lakkasin kynnet itse ihan puhtaasi siitä syystä, että en enää häiden alla jaksanut mennä istumaan manikyyriin tai kestolakkaukseen kaiken muun hoidettavan ohella. Tämä ei edes ollut mitään pihistä osastoa, sillä ostin kyllä kynsien kullanvärisen lakkaussetin (joka oli ehkä puolet manikyyrin hinnasta). Kynsien lakkauksessa tuli kiire, eikä lakka ehtinyt kuivua kunnolla, joten parista sormesta lakka tuhriitui rumaksi ennen kuivumistaan. Tätä ei huomannut kuin minä itse ja läheltä katsottuna, joten ei se nyt niin iso asia ollut.

Unohtuneet valokuvat

Hääpäivänä jäi ottamatta seuraavat kuvat: morsian yksin, sulhanen yksin ja kuvat sormuksista. Kuvat morsiamesta ja sulhasesta yksin eivät kyllä harmita yhtään. Ainoa varsinainen hyöty niistä kuvista olisi mielestäni ollut se, että puvun myyntiin olisi ollut paremmat kuvat. Halusimme hääpäivänä kuitenkin olla koko ajan yhdessä ja lähekkäin, enkä kokenut näitä kuvia yhtään tärkeiksi. Sormuskuvien unohtuminen sen sijaan harmittaa vähän. Kyllähän niitä sormuksia saa katsella päivittäisessä elämässä, mutta olisin silti halunnut yhden sormuskuvan. Onneksi tämäkään asia ei mikään maailman isoin ole.

Edes yksi tällainen... Noh, eiköhän nyt pärjätä ilmankin

Ruoasta nauttiminen

Ruoka oli häissämme älyttömän hyvää, mutta jostain systä minulle ei siltkään oikein maistunut. En syönyt kovin hyvin koko hääviikolla kaiken stressin takia ja kai se heijastui vielä hääpäiväänkin, vaikka olo olikin jo rento ja vapautunt. Täytyy käydä Finlaysonin palatsilla joskus muuten vaan syömässä.

Avecit kahvin kanssa

Olimme soipineet, että kahvin kanssa ei tarjota avecceja, mutta ne tarjottiin silti. Juhlapaikalla oli varmaankin tullut jokin katkos tiedonvälityksessä. Tämä oli ainut kohta, jossa juhlapaikka ns. mokasi. En kuitenkan jäänyt asiaa sen kummemmin harmittelemaan enkä siitä jaksanut valittaa. Harvempi sen avecin kuitenkaan otti, ja ne jotka ottivat, varmasti pitivät avec-tarjoilusta (vieraiden viihtyminen on kuitenkin iso juttu!).

Eipä niitä oikeastaan muita mainittavan arvoisia ei suunnitelmien mukaan -menneitä juttuja meidän häissä ollut. Eikä mikään muu oikeasti jäänyt harmittamaan, kuin ne sormuskuvat. Menikö teidän häissä jokin asia ihan pieleen tai muuten vain ei suunnitellusti?

2 kommenttia:

  1. Nämä taitaa olla aika tuttuja juttuja monelle hääparille. Mekin olisimme halunneet lisää kuvia ja myös ruoasta nauttiminen jäi vähäiseksi jännityksen vuoksi. Jos olisin ollut vieraana ja saanut yhtä hyvää ruokaa, olisin varmasti santsannut. Nyt oli hyvä jos yhden lautasellisen sai jännitykseltään syötyä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä! Ollille tosin ruoka maistui vaikka hän ruokailun aikana jännitti puhettaan. Kai se jännitys näkyy miehillä vähän eri tavalla :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3