5. elokuuta 2014

Uusi hääpuku

Vaikka Rodokselta ostamani lyhyt hääpuku onkin ihana ja minun näköinen, salaa toivoin mielessäni pitkää hääpukua. Pelkäsin katuvani lopun ikääni sitä, jos en laita hääpäivänäni oikeaa morsiuspukua. En kertonut siitä edes sulholle, kunnes yhtenä päivänä keskustelimme häistä. Sulho onneksi ymmärsi asian. Etsin aluksi hääpukua käytettynä, mutta Tampereelta tai lähialueilta ei löytynyt sopivaa. Niinpä varasin ajan Morsiusgalleriaan, ja viime perjantaina kävimme etsimässä minulle pukua. Mielessä oli olkaimeton pitsipuku, ja lähes pelkästään sellaisia kokeilinkin. Laitan alle muutaman kuvan sovittamastani puvuista. Pahoittelut erittäin huonosta kuvalaadusta. Myös naama on ihan tarkoituksella rajattu kuvista pois :D


Netistä katsottuna tämä Special Dayn puku oli ennakkoon ehkä jopa lempparini, mutta päällä se ei aiheuttanut oikeastaan minkäänlaisia tuntemuksia. Tuo malli ja nuo helmikirjailut eivät tuntuneet omilta. Puku oli ihan kiva, mutta siinäpä se. Vyö puvun kanssa on se, jonka aiemmin ostin lyhkäseen hääpukuuni.


Tämä kuva oli otettu ilman salamaa, joten se oli aivan keltainen. Ajattelin, että tästä saa kyllä todenmukaisemman kuvan ihan ilman värejä kuin keltaisena... Netistä kun katsoin niin puku oli ihana. Ja minun päälläni taas aivan hirveä. Minulle tämä oli aivan liian prinsessamainen enkä näyttänyt yhtään itseltäni. Enemmän pitsiä ja vähemmän bling bling -kirjailuja kiitos!


Tämän viimeisenä kokeilemani puvun kiikutti kaupan myyjä minulle. Olin itse valinnut kokeiltavaksi vain olkaimettomia, joten kokeiltiin myös jotain muuta. Puku oli aivan ihana ja pidin siitä todella paljon, mutta se ei kuitenkaan tuntunut omalta. Ja vaikka perushoikka ihminen olenkin, ei tuo salamalla otettu kuva ainakaan kauheasti imartele...

Se mihin päädyin, pysykööt salaisuutena blogin puolella häihin asti. Voin kuitenkin sen verran paljastaa, ettei se näistä puvuista ihan hirveästi eroa. Kävimme ostamassa puvun eilen ja katsomassa helman pituuden ja muut korjausompelut. Eilenhän meni kesän lämpöennätys rikki ja Morsiusgalleriassa oli aivan tajuttoman kuuma. Meinasin oikeasti pyörtyä hääpuku päällä, kun myyjä laittoi helmaa :D. Silmissä alkoi sumentua ja välkkyä kirkkaita pisteitä samalla, kun tuntui etten saa henkeä. Ei auttanut muu kuin istua alas hetkeksi ja juoda vettä. Ja minä en oikeasti ole pyörtynyt koskaan! Huh hei, jos olisin ollut morsian tuollaisella helteellä ja oikeasti pökertynyt vihkimisen tai juhlan aikana. :D

Puvulle tuli hintaa korjausompeluineen 1022,50 euroa, joten tässä kohtaa ylitettiin budjetti ja reippaasti (vielä kun lasketaan mukaan se aikaisempi puku ja vyö, niin budjetti ylittyi tonnilla. Hups.). Vaikka pukuni on maailman ihanin, aion sen kuitenkin myydä häiden jälkeen. Parempi tekemässä jonkun muun morsiamen päivästä täydellinen kuin roikkumassa vaatekaapin perällä unholassa. Ja tämä oli oikeastaan vaatimus sulhaselta. Itsekin tosiaan olin avoinna käytetyille puvuille. On vain hankalaa löytää mieleistä pukua omassa koossa ja vielä tarpeeksi läheltä.

Ja mitä lyhyeen pukuuni tulee, niin siitä en kyllä aio luopua. Vielä on vähän epäselvää, että haluammeko mennä hääjuhlan jälkeen jatkoille vai suoraan hotelliin. Tämä täytyy päättää pian, sillä sen mukaan valitsemme hotellin. Mikäli jatkoille menemme, aion kyllä vaihtaa päälle lyhyen mekon. Myöhemminkin sitä voi juhlissa käyttää, ainakin muissa juhlissa kuin häissä. Pukuun saa aina uutta ilmettä vaihtamalla vyötä. Mahdollisesti omissa ylioppilasjuhlissa, jotka ovat parin vuoden kuluttua. Myös mahdollisten tulevien lastemme nimiäisjuhlissa voisin pukua pitää, siinä tosiaan kun oli vähän lihomisvaraa. Jollain tapaa olisi hienoa, että puvulla olisi tarkoitus monessa juhlassa.

Uuden puvun kanssa tulee aiemmin suunnitelluista asusteista varmaan kaikki muu, paitsi ostamani neuletakki. En usko pitkän ja tiukan hääpuvun kanssa tarvitsevani sisätiloissa lämmikettä, mutta en nyt poissulje tätä vaihtoehtoa, enkä aio neuletakkia ennen häitä pitää. Mahdollisille jatkoille sen saattaisin ottaakin. Mustaa nahkatakkia aion pitää ulkona uudenkin puvun kanssa, ainakin näillä näkymin. Aiemmin ostamani vyö, kengät ja laukku tulevat kyllä käyttöön häissä, vaikken tiedä, että ovatko kengät aivan täydelliset. Söpöt ja mukavat ne kuitenkin ovat, ja saavat kelvata!

Huonolaatuinen kuva vanhasta puvusta hääasusteiden kanssa.

10 kommenttia:

  1. Kauniita pukuja :)

    Suosittelen jatkoille menemistä! Päivä on niin pian ohitse, että kannattaa ottaa siitä kaikki irti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Jatkot ovat kyllä vahvassa harkinnassa. Toisaalta jatkoille olisi kiva mennä mainitsemastasi syystä, toisaalta taas olisi kiva mennä kahdestaan avioparina kuhertelemaan hotelliin :)

      Poista
  2. Onnittelut morsiuspuvun löytämisestä! Itse suuntaan huomenna Morsiusgalleriaan, toivottavasti minäkin löydän sieltä mieleiseni puvun. Lyhyemmän mekon säilyttäminen jatkoja varten on varmasti hyvä idea, varsinkin jos hääpäivänä on tällaisia helteitä. Voi nimittäin olla ihan mukavaa, jos on kevyempi vaihtoehto johon vaihtaa illan aikana mikäli tulee liian kuuma ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti sinäkin löydät sen unelmien puvun. Meidän hääpäivänä ei enää ole heletitä, mutta minnekkään yöelämään en kyllä pitkällä puvulla lähtisi :)

      Poista
  3. Joskus on ok muuttaa mielensä! Nimim. Juuri uuden hääpuvun hankkinut morsian. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! En malta odottaa pukusi näkemistä :)

      Poista
  4. Hyvä, että pidit pääsi ja hankit pitkän puvun, kun sellaisesta kuitenkin haaveilit! Ei tarvitse sitten myöhemmin harmitella. Budjetin ylittymisen voi koittaa kuroa kiinni jossain toisessa asiassa sitten. Ja miten kauniita pukuja oletkaan sovittanut, ihania! Ja tuo idea, että lyhyellä puvullasi olisi käyttöä tulevaisuudessakin, on kaunis ja järkevä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olisihan se harmi surkutella pitkän puvun puuttumista myöhemmin. Puvun voi kuitenkin myydä. Budjetti tuntuu nyt kyllä ylittyvän aivan joka puolelta, mutta onneksi sulhasen isä on ihan ilman pyytämättä tarjoutunut "sponssaamaan" (hänen omin sanoin) häitämme :)

      Poista
  5. Hei! Olen kiinnostunut tuosta morsiusgallerian strassivyöstä, jos sen raaskit häiden jälkeen myydä.
    Terv. lyalhuot@student.jyu.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kiinnostksestasi! Myyn vyön kuitenkin yhdessä puvun kanssa, sillä puvun alkuperäinen vyö on irrotettu ja puku on vähän vajaa ilman mitään vyötä. Jos mahdollinen ostaja haluaa kuitenkin vain puvun, palaan asiaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3