29. joulukuuta 2014

Lopullinen budjetti

Kun päätimmekin mennä naimisiin tänä vuonna, oli tarkoitus selvitä mahdollisimman pienellä budjetilla. Kun meillä kuitenkin oli rahaa käytössä yli budjetoidun, niin tietysti se budjetti venyi. Tarkka budjetti löytyy täältä.

Morsian

Kuten arvata saattaa, tässä kohtaa budjetti ylittyi eniten, reippaasti yli tonnilla. Suurin tekijä tässä oli tietysti se, että ostinkin ihan kunnollisen pitkän hääpuvun, ja ostin sen vielä ihan liikkeestä. Käytin kyllä kauneudenhoitoonkiin rahaa suunniteltua enemmän, mutta asusteiden suhteen budjetti ei merkittävästi venynyt.

Sulhanen

Sulhasen budjetti ylittyi hieman, vajaalla parilla sadalla. Tämä ei kuitenkaan haittaa mitään, sillä sulhaselle hankittiin kauluspaita ja puvun kengät, joita hänellä ei ennen kunnollisia ollut. Näille vaatekappaleille tulee aivan varmasti myöhemminkin käyttöä.

Sormukset

Sormusten kohdalla päästiin kaikkein parhaiten budjetin alle. Sormukset hankittiin kesän alennusmyyntien aikaan. Budjetti alittyi sadoilla euroilla ja silti saatiin meille täydelliset sormukset.



Kukat

Kukkien kohdalla budjetti ylittyi noin sadalla eurolla, mutta kukat olivat lahja Ollin mummulta.



Hääparin apulaiset, kutsut, koristeet, valokuvaus

Näissä pysyttiin suunnilleen budjetissa

Juhlapaikka, ruoka ja juoma

Tämä kohta ylittyi parilla sadalla, mutta se on loppujen lopuksi aika pieni ylitys noin isoon menoon. Sitäpaitsi, buffettimme oli lahja Ollin isältä meille, itse maksoimme 200 euron varausmaksun sekä juomat, jotka tekinvät 400 euroa.

Karkkibuffet

Karkkibuffet maksoi melkein kaksi kertaa sen, mitä siihen oli budjetoitu. Karkkibuffettimme oli kuitenkin niin hieno, ettei haittaa yhtään!



Häämatka

Häämatkalle meidän ei pitänyt lähteä, joten tässä kohtaa budjetti venähti. Laskimme tähän matkan ja lennot, mutta ei muita matkaan liittyviä kuluja.

Yhteenveto

Alunperin hääbudjettimme oli noin 5400 euroa. Häihin meni kuitenkin 7900 euroa, eli budjetti ylittyi noin 2500 eurolla, joka on vajaa puolet alkuperäisestä budjetista. Onneksi häät ovat vain kerran, joten niihin panostaminen ei haittaa. Tietysti naimisiin voisi mennä käyttämättä penniäkään, mutta me halusimme panostaa meille tärkeään juhlaan. Ja loppupeleissä meidän häidemme budjetti ei edes kovinkaan iso ollut.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista kuulla mietteitä pelkkien lukujen takaa. :) Varsinkin kun itse revin juuri hiuksia päästä raha-asioiden takia. :D Mutta toisaalta kukaan ei ole vielä myöntänyt katuvansa törsäystä niin ehkä sitä pitäisi vain oikeesti uskaltaa panostaa niihin itselleen tärkeisiin asioihin.

    VastaaPoista
  2. Et kai ole lopettanut blogia, kun ei ole kirjoituksia hetkeen tullut? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole, pari postausta on vielä tulossa. Ajatukset on vaan ollut aika paljon muualla kuin blogissa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3