15. maaliskuuta 2014

Väriteema

Olemme päättäneet häillemme teemavärit. Tai siis minä päätin ja sulhanen hyväksyi ehdotuksen. Yritin kysellä sulhaselta, että mitkä värit hän valitsisi jos saisi päättää. Vastaukseksi sain, että hän pyytäisi jonkun muun päättämään värit puolestaan. Sulho tuntuu kyllä olevan todella tyytyväinen näihin valitsemiini väreihin. Alhaalla on kuva varmasta väripohjasta, johon saattaa tulla jotain pientä lisää. Riippuu aika paljon missä vaiheessa kesää häitä juhlitaan.


Koska häämme ovat kesällä, haluan pitää teeman "pohjan" vaaleana (valkoinen ja luonnonvalkoinen), johon tulee sitten tehosteväriksi kultaa ja punaista. Punainen on aina ollut lempivärini, ja minulle on alusta asti ollut selvää, että haluan punaisesta häiden teemavärin. Ja nimenomaan tummanpunaista, ei ihan kirkkaanpunaista. Punainen on kuitenkin niin rohkea ja räväkkä väri, että yksinään teemavärinä se olisi mielestäni liikaa. Mielummin punaista pienissä määrin. Punaiset huulet ja punaiset ruusut ovat ihan ehdottomat! Toiseksi teemaväriksi mietin kultaa tai hopeaa. Todennäköisessä hääpaikassamme on niin paljon kultaisia koristeita, että kulta sointuu paikkaan paremmin.



Mikäli häämme ovat alkukesästä, tuo valkoisen, punaisen ja kullan yhdistelmä saattaa tuntua ehkä vähän tunkkaiselta. Alkukesään sopivaa raikkautta väripalettiin saa yhdistämällä siihen hempeää ja vaaleaa vanhaa roosaa. Paletin ilme muuttuu heti alkukesään sopivaksi! Ennen juhannusta vuonna 2016 on yksi päivämäärä, joka voisi mahdollisesti olla tuleva hääpäivämme.


Mikäli häämme eivät ole ennen juhannusta, ne ovat elokuussa. Elokuussa tuo valkoisen, punaisen ja kullan yhdistelmä tuntuu sopivalta. Elokuun loppu varsinkin on kuitenkin niin loppukesää, että väripalettiin voi mahdollisesti yhdistää mustan. Mikäli kaasot vaikka tuntevat olonsa punaisessa epävarmaksi, voi loppukesästä mustat mekot olla ihan mahdolliset.

Alhaalla muutama inspiraatiokuva yllä olevista väriteemoista:

Morsiamen tyyli:


Kimppu alkukesän häihin:


Kaasojen tyyliä. Alla olevat mekot ovat ehkä liian kirkkaanpunaiset, mutta kuva on aivan upea:



Hääpari:

kuva koneelta, olen valitettavasti hukannut lähteen :(

Koristelua alkukesän häihin:

kuva myös koneelta

Koristelua loppukesän häihin:


Vielä täytyy miettiä, että tuleeko häillemme väriteeman lisäksi erillistä teemaa. Täytyy tutustua aiheeseen vähän tarkemmin, koska en edes tiedä, mikä erillinen teema voisi olla.

Mitäs pidätte väriteemasta? Mikä väriteema teillä on?

6 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä oikein hyvältä! Meillä on todella vaaleat sävyt kaikessa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaaleat värit ovat myös ihania, etenkin kesällä :)

      Poista
  2. Kaikki värikokonaisuudet näyttävät oikein hyvältä! :)

    VastaaPoista
  3. Väreihin liittyen vinkki pusunkestävään huulipunaan, jota kaipasit: Make Up For Everin Aqua Rouge-huulipuna :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3