10. syyskuuta 2014

1 kuukausi aikaa häihin

Huh kun aika on mennyt nopeasti. Kun päätimme hääpäivästä, oli häiden järjestelemiseen aikaa 4 kuukautta. Kolme kuukautta takana ja enää yksi edessä. Mikään rauhallinen kuukausi tästä ei ole tulossa, päin vastoin. Koulu pitää minut todella kiireisenä, sillä nyt on kokeita ja paljon! Sinänsä ihan hyväkin, ettei pelkät hääkuviot pyöri päässä koko aikaa. Hääjärjestelyissäkin toki riittää hommaa, vaikka suurin osa asioista tietty on jo hoidettu.

Tänään oli muuten myös viimeinen päivä vierailla ilmoitautua! Kaikki eivät olleet ennen tätä päivää ilmoittautuneet, vaan osa oli olettanut, että tiedämme heidän tulostaan muutenkin (esim kaikki sisarukset!). Yksi ystäväpariskunta oli vielä kokonaan ilmoittautumatta. Laitoin viestiä ja he ovat kyllä tulossa, ilmoittautuminen oli vain unohtunut. Yhden sukulaispariskunnan kohdalla ei tiedetty, että tuleeko yksi vai kaksi (lastenhoitokuvioista johtuen). He lupasivat huomiseen mennessä selvittää, että osallistuuko vain toinen vai molemmat.

 
Hoidettavaa seuraavalle kolmelle viikolle, hääviikon asiat jää sitten hääviikolle (kumpi hoitaa):
  • Esteiden tutkinta (yhdessä)
  • Käytännön asioiden kysyminen maistraatilta vihkimistä koskien (sulhanen)
  • Hääpuvun nouto korjausompelusta (minä, kaaso mukaan)
  • Kynsien kestolakkauksen varaus (minä)
  • Ahkera salilla käynti ryhdin parantamiseksi meneillään jo (molemmat)
  • Tehokkaamman hampaidenvalkaisun aloitus 2 vko ennen häitä (minä)
  • Toinen kosmetologikäynti ennen koemeikkiä (minä)
  • Solariumissa käynti muutaman kerran ennen häitä (minä)
  • Hampaiden kotivalkaisun aloitus tänään (sulhanen)
  • Sulhaselle käsi- ja kasvohoitoja (yhdessä)
  • Palaveri juhlapaikalla, jossa mm. menusta päättäminen (yhdessä)
  • Karkkien hankinta (minä/yhdessä)
  • Jatkoista päättäminen, ikärajatiedustelu Ilvekseen (sulhanen)
  • Jos jatkot tulee, jatkomekon kavennus (minä & anoppi)
  • Palaveri kukkakaupassa (yhdessä)
  • Palaveri valokuvaajan kanssa (yhessä)
Eiköhän tuossa ole kaikki. Aika paljon hommaa, mutta asian kerrallaan kun hoitaa, niin hyvää tulee. Mutta siis apua!!! Tasan kuukauden päästä olen vaimo! Tähän aikaan hääjuhlakin jo loppuu, eli olemme joko matkalla hääyön viettoon hotellille tai matkalla jatkoille. Vähiin käy aika ennen kuin loppuu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3