10. heinäkuuta 2014

3 kuukautta häihin

Tänään on tasan kolme kuukautta aikaa meidän häihin. Tehtävää ja järjestettävää on aivan valtavasti ja hääjutut pyörivät koko ajan päässä. Nyt kun on kesäloma, on hääjuttuja aikaa ajatella vähän liiaksikin. Välillä ajattelen häiden jälkeisestä elämästä, että silloin iskee kova tyhjyys, kun ne niin hartaasti sunnitellut häät ovat ohi. Välillä taas ajattelen, että sittenhän vasta mukava aika alkaakin, voin sitten rouvana touhuta arkisia juttuja, eikä tarvitse stressata enää hääpäivän vuoksi. Välillä tuntuu, että pää on hääjutuista aivan räjähtämispisteessä. Ja siltikin on pakko selata hääblogeja uudelleen ja uudelleen, sekä koluta kaikki hääkaupat läpi miettien, että mitä tulee meidän häihin. Olisi hyvä päästä pariksi päiväksi maalle ilman tietokonetta. Mutta toisaalta, onhan tänä niin jännittävää ja ainutkertaista aikaa, joten otetaan siitä kaikki ilo irti <3



Varmaan stressaamiseni johtuu suureksi osin siitä, että järjestämme häämme hyvin nopealla aikataululla (alle 4 kk siitä päivästä, kun päivän päätimme). On niin paljon järjestettävää niin lyhyessä ajassa. Onneksi olo helpottu koko ajan, kun saa yhden jutun vedettyä tehtävälistasta yli. Varsinkin niiden isompien asioiden hoitaminen helpottaa kummasti (vaikka kyllä vatkaan pääni puhki niistä pöytäkoristeistakin...). Seuraavat asiat ovat nyt työn alla/järjestymässä. Palaan niihin blogin puolella kun jotain kerrottavaa enemmän on:
  • Kutsut (tilattu)
  • Kaasot (on pyydetty, mutta rakentelen heille pientä infopussukaa, joka on viimeistä silausta vaille valmis)
  • Sormukset (ostettu, nyt odottavat pääsyä sepälle, koska minun sormusta piti suurentaa puolella koolla. Seppä aloitti kesälomansa, joten saamme sormukset vasta elokuussa)
  • Valokuvaaja (meillä on valokuvaaja, palaan tähän aiheeseen kunhan valokuvaussopimus on kirjoitettu)
  • Häämatka. Meidänhän ei pitänyt mennä lähteä häämatkalle, mutta muutama päivä Roomassa houkuttelisi. Onneksi sulhanen ei vielä ole tyrmännyt koko ajatusta, mutta hiukan saan ehkä vielä suostutella.

Eli isoja asioita on hoidossa. Ennen koulun jatkumista, eli kuukauden sisään, olisi hyvä saada seuraavat asiat mahdollisimman pitkälle tai kokonaan hoidettua:
  • Loput morsiustarvikkeet (neuletakki, laukku, sateenvarjo, sukkanauha?)
  • Sulhasen puuttuvat vaatteet (kauluspaita, solmio, taskuliina/vieheasian päätös, kengät)
  • Musiikkien päättäminen/soittolistat. Kyllähän biisien kuuntelemiseen sillä korvalla enemmän löytyy kesälomalla aikaa kuin kouluaikana.
  • Kutsukorttien lähetys
  • Lahjalista
  • Floristin etsiminen
  • Koristeiden suunnittelu ja hankintojen aloittaminen
  • Häämatkan varaaminen, mikäli sinne nyt lähdetään 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3